Veljespotretti

Veljespotretti

perjantai 30. lokakuuta 2015

Benin kuulumisia

Viime päivitys tuhraantui Johnin treenejä koskevaan avautumiseen, joten tässä olisi tarkoitus kertoa hieman Benin kuulumisia. Energetic-Action's Daredevil. Energeettisten tekojen uskalikko. Ben. Benjamin Bee Franklin. Bensku. Puppy Benström. Minibelki. Vennivaaran hurmuri. Ärsyttävä riiviö.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Ja kovin mainio tyyppi Ben on. Oikeastaan olen edelleen (ja kyllä, tätä jaksan ihmetellä kyllästymiseen saakka) aivan hämmentynyt miten "helppo" pentu tuo on ollut. Varmasti tässä on itsekin kokeneempi ja John antaa monessa asiassa pikkuveljelleen hyvää esimerkkiä, mutta silti mie hämmästelen.

Perusluonteeltaan Ben on laatua halibelki. Luulin Johnin saadessani, että näin avointa ja sydämellistä belgialaista ei toista tule, mutta niin vaan tuli. Ehkä sitten pennun rauhallisella eteenviennillä ja ensimmäisten ihmis- sekä muiden kontaktien tarkalla valikoinnilla on jotain tekemistä asian kanssa. Ollaan tämän(kin) asian kanssa edetty tosi hiljalleen ja Benille ei ole pentuna pukattu uutta ärsykettä ja uusia ihmisiä eteen liian nopeaa tahtia. No joka tapauksessa. Ben on toistaiseksi tullut toimeen kaikkien kanssa ja oikeastaan rakastaa kaikkia ja kaikkea. Ihmiset on ihania, lapset etenkin. Muut koirat on ihania. Riehakkaat koirat kohdataan riemukkaasti, arat koirat rauhallisesti, pieniä koiria varotaan, isojen kanssa rymytään. Tällä yritän alleviivata sitä, että Benillä on aika hyvä "koiranlukutaito" ja osaa käyttäytyä hyvin erilaisten lajitovereiden parissa hyvin. Kissatkin on hauskoja ja löysipä Ben Heidin luona hoidossa ollessaan hoitokissasta bestiksen itselleen.

Ben on myös valtavan rohkea. Hyvähermoinen. Uudet asiat ja tilanteet otetaan rennoin elkein vastaan ja ainoa mikä on aiheuttanut jännitystä on avonaisen malliset portaat tai kierreportaat - niitä pitää harjoitella. Niin ja naapurin uusi postilaatikko oli paha eli jotain iän/rodun tuomia mörköelkeitä toki on.

Ben on aamu-uninen ja rakastaa käpertyä emännän viereen herätyskellon soidessa. Tai ylipäätään Ben osoittaa melkoista mammanpoikuutta ja hellyydenkipeyttä lähimpiään kohtaan ja tykkää painautua syliin. Yleensä pää edellä.

Ahnekin tuo on ja syö ruokansa mukisematta. Johnin nuoruuden nirsoilun jälkeen tällainen asenne syömiseen on emännälle helpotus! Treeneissä palkaksi kelpaa nami kuin nami. Ahneutta Ben ilmentää myös piilottelemalla luitaan ja tavaroitaan pihamme takana olevaan metsikköön.. sain kerran hiipparoitua perässä kun Ben syöksyi luu suussa metsään ja tomerasti pylly pystyssä se kaivoi sinne valtavaa kuoppaa.

Lisäksi Benistä löytyy taisteluviettiä, saalisviettiä ja se rakastaa patukassa roikkumista. Joskus myös ihmisten käsissä kun vekkulituulelle sattuu. Taistelee myös vieraiden kanssa ja mitä enemmän leikkikaveri heittäytyy, sitä enemmän pieni belgialainen vetää. Koko kropallaan, todella nauttien.

Harrastuskoirana Ben on mainio. Hakumetsässä se tuppaa olemaan pikkaisen maavainuinen, mutta eiköhän opi nokkaansa käyttämään myös pystyasennossa. Beniltä irtoaa haukku tosi luontevasti ja haukkuilmaisun opettelu on näinkin varhaisessa vaiheessa hyvällä mallilla. Jälkikoirana Ben on kenties vielä parempi ja sille on tosi mieluista sekä helppoa kulkea nokka maassa erilaisilla alustoilla. Pysyy jäljen päällä hyvin. Harmillisen vähän jälkeä tuli ajettua syksystä, mutta hyvät pohjat saatiin kumminkin ensi kautta varten. Tottiskentällä Benin vire on todella ihanteellinen, Ei välitä mistään häiriöstä ja tekee hommia emännälleen tosi hienolla asenteella. Osaa olla räväkkänä ja toisaalta myös handlaa keskittymisen sekä rauhoittumisen.

Teknisesti Ben ei ehkä ole yhtä välkky kuin John eikä yhtä nopeaa hoksaa mitä siltä haluan. Tosin John on ollut siinä mielessä poikkeuksellisen hyvä. Pitää vaan malttaa olla ohjaajana kärsivällinen ja osittain otan syytä omille niskoillenikin, sillä olen vähän laiskotellut tottiksen suhteen kun kahden aktiivisen hakukoiran treeneihin suttaantuu kesäkautena kuitenkin aikaa. Onneksi on talvi. Tällaisissa uuden oppimisen tilanteissa Benillä on taipumusta hieman turhautua ja ylipäätään turhautuu herkemmin kuin isoveljensä (siksi se haukkukin irtoaa..). Autossa huutaa jos unohdan luukun auki ja kuulee kun treenaan Johnia. Hallissa on suhteellisen hiljaa, mutta Johnia ei kestä palkata kovin riehakkaasti. Siksi Ben odottelee toistaiseksi vuoroaan useimmiten autossa.

Beniltä löytyy hyvin tuota miellyttämishalua vaikkei taas yhtä paljon kuin Johnilta. Ben on paljon itsenäisempi mikä on hyvä ja huono asia, riippuen mihin milloinkin peilataan. Kuitenkin Ben on tavallaan pehmeä, eli jos minä jotain tosissaan käsken tai joskus jos johonkin hermostun, reagoi kyllä.

Ben tykkää jutella. Siitä lähtee jatkuvasti outoja ääniä. Hassu koira.

Ben ei osaa juoda käytösnormien mukaisesti. Puolet vesistä valuu lattialle (tätä piirrettä ilmenee sisarillakin) ja koko koiran rinnus on ihan kuolavedessä juomisen jälkeen.

Ja tietenkin loppuun on mainittava, että Ben on ihan valtavan komea. Mie odotan, että Ben saattaa pärjätä näyttelymuailmassa ihan kivastikin vaikka en mie niistä hommista mitään tajua. Viisaammat ovat kuitenkin kertoneet, että komea se on.

Meillä on Benin kanssa suunnitelmissa keskittyä talven aikana perustottelevaisuuden hiomiseen, arkihommiin, tottisliikkeiden tekniseen toteutukseen (erityisesti se seuruu pitäisi kunnolla saaha tulille), haun ilmaisutreeneihin ja hauskanpitoon. Eiköhän siinä ole nokko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti