Veljespotretti

Veljespotretti

maanantai 1. syyskuuta 2014

John HK2!

Olen vieläkin lapsekkaan innostunut sunnuntain hakukokeista. John pieni sporttibelgi ylitti (jälleen) odotukseni ja jatkoi ykköstulosten putkeaan saavuttamalla HK2-koularin.

Superkoira ja ylpeä emäntänsä.
Oli ihana käydä kokeissa omalla kentällä vaikka kotiyleisö jännitti jopa vieraita enemmän. Kiitos treenikavereille ja Miikalle tsempistä, olette korvaamattomia :) ohessa muutama Marikan nappaama kuva ja kertausta suorituksesta.

HK2, 285p 1-tulos (maasto 196, tottis 89) ja sijoitus 1/2. Tuomarina Kari Nuutinen.

Koe otti paikkansa sunnuntai-aamuna, sopivan raikkaassa syyskelissä. Ensimmäisenä lähdettiin suorittamaan maasto-osuutta ja paikaksi paljastui Mäntyvaaran rata, lähellä Tassuvaaran koulutuskenttäämme. Kyseinen rata on melko suopursuista ja verrattain tiheää metsikköä, ylämäkeä radan takaosassa oikealla puolen ja muutoin aika tasaista. Voittajaluokan koiria oli vain yksi ja minulle arpoontui avoimen luokan ykkösnumero, joten olin kaikkiaan toisena vuorossa.

Aluksi siis hakuosuus, josta keräsimme 166p. John veti radalle nelivetona ja valmiina äksöniin, kuten aina. Pistottelin alkuun turhankin tiheään sillä John olisi mielestäni voinut upota hieman syvemmälle etsimään, ja pelkäsin, että takalinjalle jää nostamaton ukko. Pitäisi luottaa koiraan vieläkin enemmän. Eka ukko löytyi lopulta satasesta keskeltä tiheää pusikkoa ja verrattain läheltä keskilinjaa. Ilmaisu oli hyvä, samoin näyttö, mutta keskilinjalle mentäessä käskyllä "viereen" John meni ukon viereen kerjäämään namia ja esittämään kaunista seuruuta :D noo.. Jo seuraavalla pistolla nousi toinen ukko, keskeltä semmoista ojapalstaa - luojan kiitos ollaan näitä nyt treenattu (John siis aiemmin haki keskilinjaan nähden poikittain olevat isot tiet ja ojat hieman ylimalkaisesti). Tällä ukolla John oli jo ihan normaalisti hallinnassa ja tajusi kupletin juonen. Kolmatta kadonnutta jouduttiinkin hakemaan tovi, mutta mielestäni Johnin olemuksesta oli pääteltävissä, että tämä oli vasemmalla puolen rataa. Sinne siis lähetin hieman tarkemmin loppuradan ja hyvä näin, koska ukko löytyi ihan takakulmasta ja juuri vasemmalta puolen. John oli mielestäni koko ajan selkeästi luettavissa ja ilmaisut oli helppo hyväksyä. John rupesi olemaan melko väsynyt radan vikalla 50 metrillä, mutta veti täysiä loppuun saakka. On se vaan niin mahtava <3 kuntoa pitää kuitenkin kohottaa kolmosluokkaa silmällä pitäen.
Tuomari kehui Johnin virettä, ilmaisuja, motivaatiota ja korrektia käytöstä maalimiehillä. Pisteitä lähti niistä alun liian tiheistä pistotuksista sekä yhdestä minun mokasta. Kutsuin siis koiraa maastosta pois enkä huomannut, että se oli jo tulossa sieltä rulla suussa. Mutta kaiken kaikkiaan meni ihan älyttömän kivasti ja John oli hurjan pätevä.

John seuraa.
Pienen tauon jälkeen vuorossa oli esineruutu ihan likellä hakurataa. Tämä oli täydellinen. Nelivetona mentiin taas suorituspaikalle, mutta heti kun irroitin hihnan malttoi John täpäkkäänä keskittyä. Tuuli aika voimakkaasti vasemmalta, joten pistotin ensimmäisen melko kaukaa ruudun vasemmasta laidasta. Sieltä nousi lompakko. Toinen pistotus ruudun keskeltä ja sieltäkin löytyi heti esine, joku hansikas taisi olla. Tuomari kehui Johnia ja sanoi, että eipä tuosta oikeen parantaa olisi voinut. Eli esineruutu 30p.


Liikkeestä seis.
Tottikset otettiin lounasbreikin jälkeen (en kyllä jännitykseltäni pystynyt pahemmin syömään). Voittajaluokan koira sekä toinen avoimen luokan koira ikävä kyllä keskeyttivät kisan maastojen jälkeen joten olin parina Lauralle ja Valtille. Tuomari kehui lopuksi, että tässä nähtiin kovatasoinen tottispari, hyvä me ;) suoritin ensimmäisenä liikkeet.
Seuraaminen: Erinomainen. Tuomari kehui Johnin seuraamisasentoa ja -paikkaa, kontaktia/virettä ja käännöksiä. Henkilöryhmässä huomasin kontaktin kerran tippuvan kun John jäi tuijottamaan yleisössä olevaa isäntää pariksi sekunniksi..
Liikkeestä istuminen: Erittäin hyvä. Valmisteleva osa ym. kunnossa, mutta itse istuminen saisi olla hieman nopeampi.
Maahanmeno ja luoksetulo. Erittäin hyvä. Luoksetulon etuasento oli hieman vino (John ennakoi sivulletuloa, tätä on ollut ilmassa aiemminkin kun mielentila on hypervirittynyt), maahanmeno saisi olla nopeampi.
Liikkeestä seisominen. Erittäin hyvä. John otti pari askelta käskyn jälkeen.
Tasamaanouto. Erinomainen. Halukas meno kapulalle, napakka ote, hyvä tuonti.
Hyppynouto. Puutteellinen. Treeneissä nämä meni jo hyvin, mutta tottakai kenraaleissa John rysähti esteeseen ja tämä ei ainakaan lisännyt varmuutta jo ennestään epävarmaan liikkeeseen. Minuakin jännitti ja häselsin. Liian lyhyt heittoni ei myös auttanut asiaa. Hyppy kapulalle, toinen suunta meni kiertona ja jouduin tuplakäskyttämään. Kehuin kuitenkin koiraa jotta se virittyisi vinoesteelle eikä sekin menisi läskiksi..
Estenoutoa.
Estenouto. Erittäin hyvä. Vauhtia olisi voinut olla hieman enemmän ja kapulan otto olisi voinut olla täpäkämpi.
Eteenlähetys. Olikohan erinomainen, kuului jopa aploodit yleisöltä. Hieman kaarrosta oikealle. Liikkeen jälkeen matkalla paikkamakuuseen jouduin kutsumaan Johnia useaan otteeseen kun oli lähdössä hakemaan eteenmenopalkkaa kentän takaa :P
Ai joko se käsky maahan piti huutaa :P
Paikkamakuu: Hyvä. Dorka emäntä antaa vahingossa tuplakäskyn (maahan - paikka) kun sekoittaa pk- ja tokopuolen. Sivulle tultaessa sama kun viime kokeissa eli tuplakäsky (näihin huomio!).

Nyt ollaan ansaittu muutama kevennetty treeniviikko, sopivasti sain syysflunssankin päälle. Loppusyksy keskitytään varmaan vähän enemmän tokopuolen voittajaluokan liikkeisiin, hyppytekniikan opetteluun, jääviin ja siinä ohessa sitten maastotreenejä minkä joutaa. Kemin kokeeseen ilmoittautuminen meinasi eilen unohtua ja soitin yhteyshenkilölle auttamattomasti liian myöhään, varasijalla 4. ootellaan koepaikkaa. Jos se on meant to be, mennään tavoittelemaan HK3-koularia, jos ei, jätettäneen ensi vuodelle.

Onnittelut myös treenikavereille jotka loistivat viikonlopun kokeissa! Anna/Niitti ja Laura/Valtti, olette menestyksenne ansainneet. Ja treenit jatkukoon :)

2 kommenttia:

  1. SuperONNITTELUT! Elina oot kyllä huippuohjaaja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara :) huippuohjaajasta en tiiä, mutta koira ainaki on niin pätevä, että se helpottaa minun hommaa.

      Poista