Veljespotretti

Veljespotretti

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Juoksentelua ja onnistuneita tokotreenejä

Alkuun suuri uutinen. Pieni askel ihmiselle, käsittämätön harppaus meikäläiselle: olen onnistuneesti aloittanut kuntosalitreenin ohelle aerobisen rääkkirutiinin, johon kuuluu bootcamp-jumpan (siis minä jumpassa?!) ohella lenkkeily.

Yrittävät olla niin reippaina.
Ja John on toki joutunut uhriksi, eli aloitettiin Johnin kanssa pitkän tauon jälkeen juokseminen. Tekee meille molemmille varmasti hyvää. No oli miten oli, koin eilen lenkillä yllätyksen - juokseminen rullasi ja ennenkaikkea mie nautin siitä. Mikäs siinä kun askel kulki ja oltiin ainoat eliöt pimeän Vennivaaran huipulla, kirpsakassa pakkasessa tähtitaivaan alla. Jopa minun raakileen luonteen herkisti moinen.

Parit viimeiset tokotreenit ovat sujuneet myös merkillisen mukavasti. Ehkäpä se suunnitelmallisuus on ollut avainsana meille. Ollaan mm. käyty parina sunnuntaiaamuna reippaasti treenailemassa Pahtajan hallilla, eikä kello kahdeksan viikonloppuherätys ole lainkaan ahdistanut. Erityisesti mieleen jäivät viime treenin rennon iloiset hypyt ja nätti tunnari. Kapulat olivat taas koko ajan kentän laidalla, kuljettiin ohi useaan otteeseen muiden liikkeiden lomassa ja loppuun otettiin pari ylläritunnaria. Ei ylimääräistä sättäämistä, ei turhaa kapuloiden mäkläilyä. Jes!

Lisäksi ollaan naatiskeltu hieman lauhemmasta kelistä ja sen tuomista ulkoilumahdollisuuksista. Kylläpä tuntuu "vain" miinus viistoista astetta ihan helteelle. Ollaan ulkoiltu Jämyn, Riepan sekä uuden colliekaveri Ukon seurassa ja John on päässyt purkamaan pakkashöyryjään. Mukavaa rentoa vaihtelua treenien ja peruslenkkien ohelle :)

Tälle viikolle luvassa parit tokotreenit, joita ootellaan jo malttamattomana.

Villi perjantai-ilta. Klo 21 nukahdus lattialle. Huomaa Johnin hoivaava (dominoiva) tassu.

Herkkupäevä. Nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti