Veljespotretti

Veljespotretti

tiistai 28. elokuuta 2012

Ketä me ollaan

Kuten blogin kuvauksesta tarkkasilmäinen voi huomata, mie olen Elina. Omasta mielestäni olen todella leppoisa ja mukava ihminen, mutta moni muu taitaa olla toista mieltä :) jos ihan rehellisiä ollaan niin mie oon yhtä hirveä jääräpää kuin koirani. Kova puhumaan, perusluonteeltani kohtuu positiivinen ja aktiivinen. Vastapainoksi tykkään rauhoittua ja kavereiden kanssa aika kuluu yhä harvemmin yöelämässä. Kahvikuppi ja erilaiset peliaktiviteetit miellyttää enempi. Opiskelen kuudetta vuotta valtio-oppia Lapin Yliopistossa, käyn töissä Alkossa ja toimin tähän lisäksi vielä sihteerinä eräässä projektissa.

Mie oon aina tykännyt liikkua aktiivisesti ja vielä enempi oon tykännyt puhua siitä, ja koska en halua karkoittaa viimisiäkin kavereitani sillä notta jauhan kyllästymiseen asti kuntosalista, syömisestä ja koirista, päätin pistää tämän blogin. Tuskin tätä moni (krh.. kukaan) lukee, mutta onpahan paikka minne purkaa ajatuksiaan. Jos joku samanhenkinen innostuu seuraamaan tai kommentoimaan niin vielä parempi.

Koska omista treeneistä pölöttäminen voisi käydä pitkäveteiseksi, blogiin pääsee mukaan John (Deathless Catch Me If You Can). John on belgianpaimenkoira tervueren uros, jonka hankimme avokkini kanssa viime kesänä. Mun matiikalla John on vähän reilun vuoden ikäinen pöljä. Tai ei se pöljä ole. Oikeastaan se on varmasti fiksumpi kuin minä, mikä teettää välillä haastetta kasvatuksen suhteen.

Johnilla on alusta saakka ollut tiukat rajat, ei nyt mitään natsikuria, mutta selkeät rajat kumminkin. Ollaan näitä rauhallisesti mutta hakkaapäätäseinään-päättäväisesti yritetty saaha perille. Toi rauhallisuus ei tuu impulsiiviselle minulle helpolla ja voin myöntää että pari kertaa olen huolella menettänyt hermoni luupäisen pikkubelkkarin kanssa. Johnilla kun on olemassa voimakas halu päästä maailman kuninkaaksi, mitä se sitten välillä yrittää toteuttaa. Mutta täytyy myöntää, että mennyt vuosi on kasvattanut minunkin luonnetta parempaan ja tasaisempaan suuntaan - pakkohan se on ollut kehittyä, kun omistaa koiran, joka reagoi omistajansa mielialoihin ja energiatasoon hyvin herkästi. 90% ajasta John on onneksi kuuliainen, ystävällinen, rohkea ja sosiaalinen tapaus. Arkielämän ottaa hyvin lunkisti, mikä ei liene belkkarille itsestäänselvyys. Treenikentällä John on upea ja tekee innoissaan kaiken mitä siltä pyytää. Emännällä tuntuu olevan vaikeampaa opetella uutta, mutta onneksi on osaavia ja avuliaita treenikavereita :)

Siinäpä me pähkinänkuoressa. Hienosti tuli välteltyä graduntekoa kaksi tuntia. Loppuun iloinen perhepotretti, jossa minun ja Johnin (oikea reuna) lisäksi hyvän ystäväni koirat Cara ja Jeni. Cara on Johnin emä ja Jeni rakas velipoika.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti